Seminyak

Kerrankin pitkä merkintä (nyt kun on aikaa kerrankin rustata):

Saavuimme tiistaina suunnitellusti Denpasarin kentälle. Käytiin syömässä ja kahvilla, jonka jälkeen aloitettiin taksikuskin etsintä. Eikä minkä tahansa taksikuski , vaan luotettavan sellaisen. Tässä vaiheessa voin jo paljastaa, että sellaista emme löytäneet. Kuskit toki olivat huomanneet heti kentälle saavuttaessa meidät ja melkein hihasta tulivat repimään meitä kyytiinsä. Torjuimme kaikki aggressiivisesti huutelevat kyydintarjoajat ja marsseimme viralliselle taksintilaustiskille. Keroimme määränpään ja työntekijä ilmoitti, että voimme joko maksaa 150 000 rupiaa kyseisestä kyydistä ennakkoon tai ottaa taksin ja maksaa mittarin osoittaman lukeman mukaisesti.

Eräs taksikuski kärkkyi jo meitä ja lähdimme hänen matkaansa. Autossa kuski kuitenkin ilmoitti että kyydin hinta olisikin etukäteen sovittuna 200 000 rupiaa (eli 12€) ja sekin todella edukas ja nöyrä hinta häneltä meille. Juupa juu. Kuski perusteli kantaansa sillä, että majapaikkamme sijaitsi Seminyakin laitamilla ja sillä että matka on täynnä ruuhkaisia katuja. Väitimme hänelle vastaan, kyydin hinta on virallisen taksan mukaan 150 000 rupiaa. Kuski oli jääräpäinen ja pysyi 200 000 rupian hinnassa mutta sanoi, että voittehan maksaa myös mittarin osoittaman luvun mukaan ja joskus se on halvempi ja joskus kalliimpi kuin pyydetty hinta...

Epäilin heti, tietoisena että turistien taksikyytikusetukset on arkipäiväinen haaste useimmissa Kaakkois-Aasian maissa, että kuski on hieman mittaria viritellyt ja pahimmilllaan jos valitsemme mittaritaksan joudumme maksamaan tuplana. Otimme kuitenkin riskin ja valitsimme mittaritaksan.

Päästyämme perille mittarissa olikin lukemma 104 000 rupiaa, eli kyyti paljastui todella halvaksi, noin puolet siitä mitä kuski itse pyysi! Yllättäen kuski kuitenkin kajautti hinnan 140 000. Tuomas virkkoi, että taidat olla erehtynyt mittarissa lukee 104 000, ei 140 000. Kuski tekeytyi ymmärtämättömäksi ja yritti karhuta 140 000. Tuomas sanoi tähän, ettei hän niin tyhmä ole ettei mittaria osaa katsoa. Lopulta kuski luopui kusetusyrityksestä ja maksoimme oikean hinnan.

Kerrankin näin perin. Pääsimme halvemmalla mahdollisella ja kusetusyritys koitui taksisuharin omaan nilkkaan, tällä kertaa.

Vaikkei täällä suurista summista puhuta, onko 20min taksimatka 6€ vai 12€ niin nämä puijaamiset on täällä jokapäiväisiä ja jos antaisi itseään päivittäin huijata milloin missäkin niin saisi joka päivä kaikesta maksaa ylihintaa ja päivittäin rahaa voisi mennä kymmeniä euroja enemmän kuin "rehellisellä pelillä". Itselleni ei ole tärkeää maksaako tuote/palvelu esimerkiksi 4€ vai 8€ jos sen oikeasti haluan ja joka tapauksessa se ei ole minulle Suomalaisena paljon mutta kyse on periaatteesta. Turisti tai ei, en vapaaehtoisesti kyllä suostu kusetettavaksi ainakaan ilman, että tulee kova kovaa vastaan. 

Hotellimme Maison at C oli ulkoa päin viihtyisä hotelli, mukavalla allasalueella.  Allasalueella oli paljon muitakin länsimaalaisia yöpyjiä, musiikki soi ja allasbaarilla kävi vilske ja vipinä. Huone oli vihtyisä, kylpyhuone oli puolittain hauslasti ulkona taivasalla. Huoneessa oli kuitenkin voimakas makea lemu, josta sain heti päänsäryn. Petivaatteet olivat tahraiset ja samoin pyyheliinat. Tästä esitimme työntekijälle huomiomme. Työntekijä itse saapui huoneeseen tarkistamaan tilanteen mukanaan joku spraypullo. Saimme onneksi estettyä hänen yrityksensä alkaa suihkuttamaan lisää tököttiä huoneilmaan. Tyydyimme "kärsimään" yön päänsäryssä imelässä löyhkässä.

Aika kului uima-altaalla ollen ja lueskellen (sain jälleen yhden kirjan luettua loppuun) ja lähdimme jalan illantullen kiertelemään keskustaan. Kävimme syömäsaä viihtyisässä pikkupaikassa, ihastuin sitruunaolueen ja söin parasta Nasi Gorengia mitä matkoilla koskaan olen syönyt.

****

Keskiviikko aamuna buffetaamiaisella ihmettelimme, kun kahvista piti veloittaa erikseen vaikka olimme jo erikseen aamupalasta maksaneet. Aamukahvit jäi sitten juomatta meidän osaltamme. Vietimme aamupäivän altaalla maaten ja puolenpäivän aikaan pyysimme Maisonin henkilökunnalta kyydin Seminyakin keskustaan toiselle hotellille josta olinme varanneet loppureissuksi yöpaikkamme.

Seminyak Square Hotel sijaitsi ostoskeskuksen yläkerrassa ja hotellin katolla oli mukava pieni ja rauhallinen allasalue muutamalla aurinkotuolilla. Iskeydyimme sinne, pääsin aloittamaan uutta kirjaa ja välillä pulahdettiin uimaan. Huone oli siisti ja viihtyisä, ei mitään valittamista.

Iltapäivällä menimme huoneeseen siistiytymään ja sitten kätevästi hissillä alas ja olimme oikopäätä Seminyakin keskeisillä ostos- ja ravintolapaikoilla! Menimme syömään hotellin alakerrassa olevaan ravintolaan. Tarjoilijoina oli nuoria poikia/miehiä joilla tuntui olevan hieman liikaakin pilkettä silmäkulmassa. Tuli jostain syystä mieleen jokin etelän lomakohdekeskittymä, kun pojat vuorotellen partioivat ravintolan edustalla "houkuttelemassa" turisteja syömään ja huutelivat länsimaalaisille naisille kaikenlaisia imeliä helou kaunotar-juttuja silmäniskuineen ja tuijottelivat ehkä hieman liiaksi asti ohi kulkeneiden naisten perään....

Ruoka oli kuitenkin maukasta ja kohtuuhintaista. Jälkkäriksi tilattiin lattet, kävi niin että vain yksi tuotiin pöytään ja toinen jäi unohduksiin. Asiasta mainittua väittivät, että tilasimme vain yhden kahvin mutta pahoittelivat sitten kun asiasta huomautettiin ja toivat toisenkin.

Sitten kierreltiin lähistön kauppoja, tehtiin pienimuotoisia tuliaisostoksia ja päästiin tinkaamisen makuunkin. Tyytyväiseä sain tingattua erään (ylihintaisen) tuotteen hintaa 150 000 rupiasta 60 000 rupiaan, aikani miesmyyjän kanssa väännettyä asiasta. :D

Ennen takaisin hotellihuoneeseen menoa ostettiin vissyt ja sitten huoneeseen petiin, katseltiin telkkarista luontodokumenttia ja hörpittiin vissyä ja pian silmät painuivatkin kiinni.

Heti Seminyakiin tullessa havaitsimme tehneemme oikean valinnan valitessamme tämän viimeiseksi paikaksi ennen kotiin paluuta. Täällä on viihtyisää ja rauhallista, on kaikenlaisia palveluita ja ravintoloita. Loman loppuun paikka jossa tuntee olevansa lomalla! 

Nyt on startannut käytiin viimeinen kokonainen reissauspäivä. Siitä myöhemmin!

Lähtö Yogyakartasta

Tuntuu, ettei ole jaksanut blogin pitoonkaan panostaa. :D Pari viimeistä päivää sujuivat enemmän ja vähemmän tehokkaasti Jogjassa. Käytiin ostamassa kortteja ja postissa niitä postittelemassa, hoitamassa raha-asioita, syötiin kaikenlaisia hyviä ruokia, shoppailtiin, tutustuttiin uusiin ihmisiin ja poseerattiin valokuvissa.

Eilen piti piipahtaa maanalaisessa moskeijassa visiitillä, mutta kävi niin harmillisesti, että sain pienimuotoisen vatsapöpön ja se reissu sitten peruuntui kun ei uskaltanut lähteä muutamaan tuntiin mihinkään. :/ Mutta saatiinpa hoidettua silti tehokkaasti loppureissun suunnitelmat selviksi ja nyt olen taas vedossa!

Tässä Jogjan kentällä ollaan odottelemassa Denpasarin koneeseen nousua. Valittiin viimeiseksi kohteeksi Seminyak ja sieltä jo varattu loppuloman majapaikat joihin hieman yli budjetin panostettiin, mutta ei paljoa; eka johon mennään ensin yhdeksi yöksi oli aamiaisen kanssa kahdelta 58€/yö ja toinen loppuloman hotelli aamiaisineen 44€/yö.
Jahka päästään perille, ensin syömään johonkin ja sitten etsimään rehti taksikuski ukottajien joukosta.

Viikonloppu Jogjassa

Eilen aamulla ostettiin/tilattiin vuokra-auto ja kuski käyttöömme aikeena lähteä retkelle Borobudurin maailman suurimmalle budhhatemppelille. Hotellin virkailija ilmoitti, että kuski tulee klo 10.00 hotellin edestä nappaamaan meidät kyytiin. Odoteltiin hotellin edessä hyvissä ajoin valmiina lähtöön tietoisina, että täälläpäin maailmaa ei pelata minuuteilla. Kuskia ei näkynyt eikä kuulunut. Kun kello oli puoli 11 hotellin työntekijä tuli ilmoittamaan, että kuski jonka oli määrä tulla hakemaan meitä on peruuttanut sovitun diilin juuri äsken, ja he koittavat hankkia toisen kuskin autoineen. Hieman puutuneina istuskeltiin hotellin aulassa kunnes virkailija tuli pahoittelemaan, että toinen kuski on saatu tilattua mutta joutuisimme odottamaan vielä tunnin verran. Olimme hieman harmissamme, sillä vaikka Borobuduriin oli hotellilta hieman alle 50km matka, ruuhkissa ajomatkaan voisi helposti hurahtaa jopa 2h. Ei auttanut kuin odotella.

Harmistus kuitenkin kaikkosi, kun kuski saapui meitä hakemaan. Hän oli mukava "pikkumies" nimeltä Herry ja huumorintajuinen kaveri. Kaikenlaista juteltiin ja vitsailtiin, ja hän antoi vinkkejä loppureissun varalle. Vitsikkäästi Herry totesi, että voidaankin lähteä ryyppäämään kun on temppelireissu tehty. :D

Temppelillä oli "muutama" muukin ihminen - kuten Herry oli varoitellut paikalla oli tuhatmäärin paikallisia ja joitakin muista Aasian ja Lähi-idän maista tulleita turisteja. Länsimaalaisia ei juuri näkynyt. Temppeli oli kuitenkin upea. Paikallisille ihmisille tunnuimme olevan melkein yhtä mielenkiintoinen ilmestys kuin itse Borobudur, monet tulivat pyytämään kanssaan yhteiskuviin ja siellä sitä poseerattiin. Aluksi se olikin ihan hauskaa, mutta lopulta alkoi tuntua hieman ahdistavalta, kun halusi itse tutustua temppeliin ja lopulta joistain kuvauksista kohteliaasti kieltäydyimmekin. Vitsailin Tuomakselle että pitäisi perustaa varmaan bisnes "kuvauta itsesi Suomalaisen kanssa". Sitten vaan very cheap price huutelemaan. Ostakkee ostakkee.

Jos haluatte lukea Borobudurin mielenkiintoisesta historiasta, suosittelen tutustumaan lyhyeen suomenkieliseen esittelyyn TÄÄLTÄ.

Paluumatka temppeliltä Jogjan keskustaan oli pidempi kiitos isojen ruuhkien. Meikäläinen otti nokoset auton takapenkillä kun Tuomas piti Herrylle etupenkillä seuraa. :D

Temppelireissun jälkeen päätettiin lähteä juhlistamaan mun synttäreitä johonkin kivaan ravintolaan. Ravintolaksi valikoitui Roaster and Bear. Ravintolaan päästäksemme piti jälleen antautua keskustan pääkadun tungokselle ja läpi sen halki kävelemiselle, johon menee aina vähintään tunti siinä väkipaljoudessa. Nyt matkaan kului yllättävän kauan sillä tämän tästä meitä pysäyteltiin, milloin valokuviin ja milloin muuten vain jutustelemaan.  Useimmat meitä pysäyttäneet olivat keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä ja monet ammatiltaan opettajia. Eräs kertoi olleensa opettajana aikoinaan Helsingin yliopistossa! Vielä ravintolan edustallekin päästyä poikaporukka tahtoi kuviin Tuomaksen kanssa, kukin vuorollaan ja sitten vielä ryhmäkuva!

Roaster and Bear oli yllättävän moderni ravintola suuren kalliin näköisen hotellin yhteydessä, sen toisessa kerroksessa. Oudolla tavalla ravintola ja sen asiakkaat eivät sopineet siihen alhaalla olevaan vaatimattomampaan Jogjaan ja alhaalla kadulla oleviin ihmisiin.
Ravintolassa oli paljon väkeä syömässä. Menu oli kymmeniä sivuja pitkä, kaikkea löytyi jokaiseen makuun. Tilasin mansikkasmoothien, colan ja pääruoaksi pasta-annoksen. Tuomas tilasi mansikkapirtelön, colan ja bbq pizzan. Kaikki ruoat olivat uskomattoman maukkaita. Todella herkullisia. Siirryimme myös hiljaisempaan alakertaan nauttimaan jälkiruoaksi kuumat lattet ja red velvet-kakkuannokset. Siinä sitten mahat pystyssä käveltiin hotellille tuhansien muiden joukkoon sulautuen. Ainakin melkein sulautuen. :D Kyllä kelpasi vanhentua.

Yogyakarta

Eilen pakattiin kimpsut ja kampsut, ja jätettiin Ubud taakse. Mukava taksikuski kyyditsi meidät Denpasarin kentälle, josta lensimme paikallisella lentoyhtiöllä, Garuda Indonesialla Jaavan saarelle Yogyakartan kaupunkiin. Tai Jogjaan, kuten täkäläiset kaupunkia tuttavallisesti kutsuvat.
Enpä ole kummempia kehuja koskaan kuullut Garuda Indonesiasta, vaikka yhtiö oli mielestäni parempi kuin AirAsia. Puolentoistatunnin lennolla kaikki saivat eväslaatikon (meillä se oli oli juotavaa, pähkinöitä, karkkeja ja joku lihapiirakan tapainen) ja oli mahdollisuus katsella elokuvia, kuunnella musiikkia tai pelailla mitä erilaisempia pelejä. Lento sujui sukkelaan eväitä syöden ja pokeria pelaten. :D

Yogyakartaan saavuttaessa huomasi tulleensa monessakin mielessä erilaiseen Indonesiaan. Aikavyöhyke vaihtui (nyt ollaan vain 4h Suomen ajasta edellä), ilmasto on kuumempi ja kuiva sekä Balin hindulaisuus vaihtui islamiin.
Saatiin  lentokentältä hyvällä diilillä (75 000IDR) taksi hotellillemme D'Senopatiin, joka sijaitsi keskustaa lähellä. Yogyakartasta muodostui vaikutelma kiireisestä, isosta, vaatimattoman elintason kaupungista.

Hotellihuone oli kelvollinen. Jaksettiin vielä alkuillasta lähteä hieman lähistölle kiertelemään. Lähdettiin kohti keskustaa ja sen kuuluisaa Jalan Malioboro-katua. Kävi heti ilmi että liikenne oli ihan hullua - henkensä edestä sait juosta teiden yli ja toivoa ettet jää alle. Jalankulkijaa ei olla ajateltu liikennevalojen tai muunkaan suhteen. Ihmisiä oli liikkeellä tuhansia ellei kymmeniä tuhansia. Meitä katseltiin tarkkaan, ihmiset kääntyivät katsomaan kun olimme kulkeneet ohi ja rohkeimmat tulivat juttelemaan ja kyselemään mistä olemme. Jäi erityisesti mieleen eräs kohtaaminen vanhemman miehen kanssa joka pysäytti minut huudolla "Oh, you look so happy!" (vaikka omasta mielestäni näytin lähinnä kauhistuneelta väenpaljoudesta :D) ja mies kätteli meitä sitten, kyseli meistä ja matkasuunnitelmistamme ja kertoi Jogjasta.
Selvisi, että muslimeilla on nyt loma-aika ja siksi väkeä on niin sankoin joukoin liikkeellä.

Tänään päivä alkoi pettymyksellä, hotellin aamupalabuffet oli aika kelvoton esitys. Aamupalasali oli täynnä lomaa viettäviä muslimiperheitä ja 2/3 ruoista oli loppu. Lopulta aamupalani oli 1 siivu paahtoleipää marmeladilla ja kahvia.

Koska olimme varanneet D'Senopatista vain 1 yön yöpymisen pakkasimme kapsäkit ja lähdimme kantamukset selässä tallustelemaan porottavaan aurinkoon kohti seuraavaa majapaikkaa alle 2km päähän. Seuraavat 2yötä vietämme Cordela hotellissa.
Jätimme rinkan ja repun hotellin aulaan säilöön koska sisäänkirjausaikaan oli vielä pari tuntia. Lähdimme sitten kohti lähintä bussipysäkkiä aikeena lähteä shoppailukierrokselle kaupungin ostoskeskuksiin. Bussipysäkki oli metallinen koroke jonka päälle tuli nousta muutama rappu. Siinä korokkeella kadun reunassa seisottiin ja huidottiin seuraavaksi tulevaa  bussia pysähtymään. Bussi pysähtyi, ovi aukesi ja nyt tulikin loikata korokeelta 2m päässä olevan bussin ovesta sisään.
Liput oli 3.500IDR per henkilö eli liki ilmaiset. Matka kesti ja oli hyvin ruuhkainen mutta päästiin perille Hartono Mall-nimiseen Jogjan suurimpaan kauppakeskukseen. Siellä me sitten katseltiin ja kiereltiin liikkeitä (joista ainoa länsimaiselle tuttu oli H&M) ja paikalliset ostoksillaolijat taisivat katsella enemmän meitä kuin liikkeiden näyteikkunoita.
Välillä poikettiim ostoskeskuksen ruokatorille
 Napattiin yhdestä kojusta Japanilaiset Ramen (eli nuudeli) annokset. Nainen kysyi kuinka mausteiset annokset saa tehdä asteikolla 1-5, tuumeimme että maksimissaan 2. Ruoka oli niin tulista että pystyin syömään 1/3 annoksesta ennenkuin kurkkua ja huulia ja ruokatorvea alkoi kirvellä siihen malliin että pullollinen vettä mennä heilahti ja ääni lähti, ja siihen jäi syöminen mun osalta. Tuomaksen kanssa äänet käheinä pohdittiin kuinka tulista sitten ne 3-5 asteikon annokset olisivat olleet. :D Ei siinä, hyvännäköinen annos ja muuten olisi ollut varmaan tosi hyvää.

Taksilla suhautettiin 2€ ilmaiseltalta tuntuvaan hintaan kaupungin toiseen isoon kauppakeskukseen joka oli monen kilometrin päässä. Siellä käytiin kauppoja läpi, käytiin paikallisessa supermarketissa ja syömässä. Otettiin taksi perseen alle ja ruuhkaisen ajon jälkeen kuski päätti vedättää meitä ja pokkana sanoi että 200 000rupiaa kiitos vaan. Siihen naurettiin että etkös pyydä nyt hiukkan liikaa jolloin kuski virkkoi tylysti että olihan tässä matkaa antakaas se raha nyt tähän. Koska emme voineet tilanteessa muutakaan tai poistua autosta maksamatta, pulitimme rahan kuskille ja nousimme kiittämättä kyydistä!
Reissuja jo sen verran takana että aika peruskauraa nämä taksisuharikusettajat mutta nyt emme olleet älynneet tarkistaa että kuski olisi varmasti laittanut mittarin päälle - tämä oli ovelasti vaivihkaa peittänyt lakillaan mittarin ajon aikana ja saanut jotenkin peukaloitua mittarin pois päältä. Periaatteesta otti aivoon tuollainen kusetus - vaikkei kyseessä nyt niin isot rahat olleetkaan (kuski kusetti varmaan noin 6-8e edestä).

Kissoja ja lenkkeilyä

Eilen aamupalan jälkeen lähdettiin viettämään viimeistä kokonaista päivää Ubudissa. Ensin suunnattiin kissakahvilaan.

Olimme kahvilassa ainoat asiakkaat. Molemmat maksettiin 48 000rupian pääsymaksu, joka sisälsi yhden vapaavalintaisen juoman tai ruoan listalta. Otettiin molemmat lattet ja ne tarjoiltiin tietynlaiset harsosuojat kupin päällä (jotta karvakaverit eivät tule hörppimään juomia).
Kahvilassa oli 17 kissaa. Suurin osa kissoista katsoi kaulat pitkänä kun asetuttiin sohvalle istumaan. Useimmat alkoivat sitten pestä pitkäkarvaisia tuuheita turkkejaan, osa leikki ja osa nukkui. Kaikki kissat olivat toinen toistaan muhkeamman ja hyvinvoivan näköisiä. Muutamat tulivat meitä uteliaina tervehtimää  ja yksi hyppäsi pöydälle kiinnostuneena kahvimukeista.

Tehtiin myös kunnon lenkkeilyt Ubudia ristiin rastiin ja sitten lähdettiin lenkkeilemään Campuhan Ridge Walk-nimiselle luontopolulle jylhiin maisemiin. Lenkin pituus oli 4-5km.
Muutama muukin oli patikoimassa, mutta melko rauhassa sai tarpoa menemään ja ihastella maisemia. Nähtiin erilaisia perhosia, isoja skinkkiliskoja ja erikoinen orava puussa.

Lenkkeilyn jälkeen lähdettiin vielä taittamaan useamman kilometrin matkaa takaisin keskustaan ja sieltä hotellille. Matkalla pysähdyttiin syömään Warung Garasi-nimiseen pikkupaikkaa, joka oli sivukadulla.

Valitsin listalta tuoreen banaanimehun sekä paikallisen annoksen nimeltä Cap cay. Iso "pirtelölasillinen" mehua alle 1€ ja ruoka-annos noin 1.20€. Ja hyvää oli!

Loppuilta pidettiin hotellihuoneessa sadetta - ensimmäinem vesisade reissun aikana!